Peitto isoäidinneliöistä

Helmikuussa kirjoitin virkkaavasta isoäidistäni, jolta perin kalastajalangasta virkattuja peitonpalasia. Vastapainoksi seesteiselle kalastajalankapeitolle virkkasin toisen isoäidillisen peiton, joka koostuu mistäpä muustakaan kuin isoäidin neliöistä! Oma isoäitini on tässä peitossa läsnä villalanganjämissä, joista monet on peräisin hänen lankalaatikostaan.

Peitossa on yhteensä 88 isoäidin neliötä. Jokaisessa neliössä on käytetty kahta eri väristä lankaa ja viisi ensimmäistä kierrosta on virkattu vuorotellen kummallakin langalla. Halusin tuoda muuten värikkääseen peittoon yhtenäisyyttä ja rauhallisuutta virkkaamalla jokaisen neliön viimeisen, eli kuudennen kierroksen, mustalla seiskaveikalla. Samasta syystä myös yhdistin palat toisiinsa kiintein silmukoin samaisella langalla. Paloja yhdistäessä pyrin levittämään eri värejä joka puolelle peittoa ja varoa, ettei vierekkäisissä paloissa olisi käytetty samaa lankaa.

Peitto on pehmoisen tuntunsa vuoksi ollut kovassa käytössä: Aikuiset ovat kääriytyneet siihen nauttimaan rauhallisista koti-illoista. Pikkulapsia se on pitänyt lämpimänä pulkkamäessä. Ja onpa peitto ollut myös kissojen suosiossa.

Suunnittele tehdessäsi -sukat

Mieleni teki neuloa sukat, muttei etsiä malleja tai suunnitella sellaista itse. Suuntasin lankalaatikolleni inspiraatiota etsimään ja keräsin laatikosta löytämäni pikkumytyt valkoista, keltaista, ruskeaa ja oranssia lankaa. Näistä jämistä ei riittäisi kuin kuvioihin, mutta olihan minulle jäänyt neulomastani miesten tummanharmaasta villatakista yli 100g:n jämät! Tumma harmaa sitoisi muut värit kauniisti yhteen.

Päävärini oli siis harmaa, joten enköhän aloittaisi perinteisesti neulomalla sillä 2o 2n joustinneuletta. Kymmenen kerrosta tuntui hyvältä. Mutta mitä sen jälkeen? Olen äärimmäisen suunnitelmallinen ja harkitseva ja vaikka saatankin soveltaa ja poiketa käyttämistäni ohjeista tai tekemistäni suunnitelmista, ne ovat kuitenkin aina olemassa. Täytyyhän sitä nyt edes suurin piirtein tietää, mitä on tekemässä, eikö?

Nähtävästi ei. Kävi nimittäin ilmi, että ”suurin piirteiseen” riittää tieto halutusta tuotteesta ja käytettävissä olevasta materiaalista. Kaiken muun voi tehdä fiiliksen mukaan! Keltainen tuntui alkuun hyvältä, joten aloitetaanpa varovasti yhdellä raidalla. Haluan säilyttää kuviot kevyinä, joten niihin pitää saada rikkonaisuutta, jolloin yhdestä väristä ei muodostu liian suurta yhtenäistä pinta-alaa. Neulon siis joka toisen silmukan keltaisella ja joka toisen harmaalla. Yksi rivi tuntuu orvolta, joten teenpä sille kaverin, mutta ensin harmaata väliin. Sitten tarvittaisiin taas raitaa tasapainoksi. Alkaisi olla myös aika vaihtaa väriä. 

Etenin samalla ”mikä nyt tuntuisi hyvältä” -tekniikalla koko sukan loppuun asti. Matkan varrella pelkoni lopputuloksesta hellitti ja luottamukseni tekniikan toimimiseen kasvoi, kun varresta alkoi muotoutua tasapainoinen kokonaisuus. Loppuun vielä rauhallisen tyylikäs nauhakavennus (Neulo I ja III puikolta kunnes jäljellä on 3 silmukkaa. Neulo kaksi seuraavaa silmukkaa oikein yhteen ja viimeinen silmukka oikein. Neulo II ja IV puikon alussa 1 o ja tee sen jälkeen ylivetokavennus. Neulo puikon loput silmukat normaalisti.) ja sukka on valmis!

Sukan eri tekovaiheissa minulla oli vaihtelevia mielikuvia siitä, miltä valmiit sukat tulisivat näyttämään. Mikään mielikuvista ei toteutunut. Joskus mieli ei vain halua noudattaa suunnitelmia.

Virkatut Totorot

Innostuin alun perin amigurumeista, eli pienistä virkatuista hahmoista, kun keksin niiden olevan erinomainen keino päästä eroon jämälangoista. Alkuun kaikki sujuikin ajatellusti, mutta kun amigurumien määrä kasvoi, minuun iski tarve ”kerätä koko sarja” eli tehdä kaikki samaan teemaan kuuluvat hahmot. Niinhän siinä sitten kävi, että kohta sopivan sävyisiä lankoja etsittiin erikoiskauppoja myöten. En ole pitänyt kirjaa, mutta haluan ainakin uskotella itselleni, että olen onnistunut tuhoamaan amigurumeihin vähintään yhtä monta kerää kuin olen niitä varten ostanut.

Ensimmäinen amigurumini oli pieni valkoinen olento elokuvasta Naapurini Totoro, ja se todella syntyi jämälangasta. Kaveri vaikutti yksinään niin orvolta, että sille piti pian saada seuraa elokuvan muista saman lajin otuksista. Sininen kuoma vaati jo paljon enemmän lankaa ja tiesin jämäni riittävän vain todella hyvällä onnella. Niinpä varmuuden vuoksi virkkasin ensin hännän, kädet ja korvat, koska ne ovat näkyvimpiä osia. Tuumin, että alustaa vasten olevan pohjan voi tarvittaessa tehdä toisella värillä, jos hassusti käy. Ja hassustihan siinä kävi. Mutta vain viiden kierroksen verran, eikä kukaan saa koskaan tietää!

Tein harmaan Totoron viiksikarvat mustalla langalla päällystetyillä rautalangan pätkillä. Sinisessä ja harmaassa Totorossa käytin lankana Seitsemää veljestä, valkoisesta en tiedä, vanha jämä kun oli..

Amigurumien viimeistelyssä, eli lähinnä kasaamisessa ja yksityiskohtien kirjomisessa, katson aina mallia hahmon alkuperäisestä kuvasta enkä niinkään ohjeen tekijän mallista. Käsin tehtäessä jokainen jättää tuotteeseensa väkisinkin oman ”leimansa”, joka saattaa johtaa vääristyneisiin mittasuhteisiin tms. Ilmiö korostuu, jos tehdään kopiota kopiosta. Siksi etsin käsiini aina alkuperäisen kuvan ja pyrin sen avulla kokoamaan omasta hahmostani mahdollisimman tarkan jäljitelmän.

Näiden kolmen Totoron englanninkieliset teko-ohjeet sain lataamalla ne ilmaiseksi Ravelrystä (valkoinen, sininen, harmaa). Harmaan Totoron lataussivulta löytyy linkkejä myös muunkielisiin käännöksiin, mukaan lukien suomenkieliseen! Olen tavattoman kiitollinen teille kaikille, jotka jaatte tekemiänne ohjeita meille muille harrastajille! Itse en ole päässyt harrastuksessani vielä niin pitkälle, että pystyisin luomaan omia ohjeita.

Miehen neuletakki shaalikauluksella

Tiedäthän, miten välillä on vain saatava neuloa? Ja vaikka sukat ovatkin mukavia touhuttavia, ne tulevat valmiiksi niin kamalan nopeasti. Välillä kaipaan neuletyötä, joka ei ole valmis hetkessä tai edes kahdessa. Silloin mielessäni alkavat pyöriä paidat ja takit. Saadakseni työstää paidan kappaleista vielä suurempia ja siten aikaa vievempiä, käännyn silloin tällöin mieheni puoleen ja kysyn, tarvitsisiko hän uutta villapaitaa. Vaikka molemmat tiedämme, että varmasti sitä ilmankin pärjäisi, hän tapaa vastata, että eiköhän tuonne sekaan vielä yksi mahdu. 

Tällä kertaa mielessämme oli tyylikäs ja asiallinen, ehkä hivenen vaarimainen ja paukkupakkasiinkin sopiva neuletakki. Takista saisi siis löytyä kuviointeja, muttei värejä, eikä lopputulos saisi olla säkkimäinen, vaikka väljyyttä pitääkin olla riittävästi alempia vaatekerroksia varten. Nämä kriteerit mielessäni suuntasin kirjastoon selailemaan Novitan ohjelehtiä. Tiedän Novitan ohjeiden löytyvän myös netistä, mutta nautin inspiraatiomatkoistani kirjastoon. Selailen mieluummin painettujen lehtien sivuja kuin nettisivuja ja ohjeetkin luen mieluummin paperilta kuin näytöltä.

Aina en löydä kirjastomatkoiltani etsimääni, mutta koskaan en ole joutunut palaamaan ”tyhjin mielin”. Tällä kertaa löysin kuitenkin ällistyttävän hyvin vaatimuksiamme vastaavan mallin. Kooksi valikoitui M miehen rinnanympäryksen perusteella. Noudatin valmista ohjetta uskollisesti kolmea seikkaa lukuun ottamatta: Ensinnäkin valitsin langaksi tumman harmaan Novitan Seitsemän veljestä. Toiseksi lisäsin hihoihin pituutta, jotta hihansuiden resorin saisi käännettyä kaksinkerroin. Kolmanneksi ompelin nappeihin tukinapit nurjalle puolelle, jotta ne kestäisivät paremmin pehmoisessa neuloksessa. Lopputulokseen on helppo olla tyytyväinen!

PS. En koskaan säilytä painavia neuleita, kuten tämä, henkarissa. Kuten ylimmistä kuvista voit nähdä, neulos venyy hartioiden kohdalta, koska se ei kestä takin painoa. Painavat neuleet säilyvät hyvänä laskottettuna.