Neulatyynyn tuunaus

Alakoulun ensimmäisen luokan opettajani oli hurahtanut tilkkutöihin. Hänen ylitsepursuava innostuksensa valui myös oppilaisiin – tai ainakin minuun – ja päädyin ensimmäisten kouluvuosieni aikana kokeilemaan useita eri tilkkutyötekniikoita. Niistä yksinkertaisinta, ja kenties perinteisintä, edustaa 7-8-vuotiaana ompelemani nuppineulatyyny, joka koostuu neljästä samansuuruisesta neliöstä sekä taustakankaasta.

Tyyny on kulkenut mukanani jo yli 20 vuotta ja kuten kuvastakin näkyy, se ei ole säästynyt kulumiselta. Itseäni oli jo jonkin aikaa kiusannut vaalean violetit harakanvarpaat, joilla tyynyn täyttösivu oli kursittu kasaan, sekä punainen ompelulanka ja vihreä virkkauslanka, joilla on aikoinaan kekseliäästi paikattu purkautuvia saumoja. Jotain sille olisi tehtävänä. Tyyny on niin merkittävä osa omaa käsityöhistoriaani, ettei sitä noin vain voi hävittää. Minulla ei kuitenkaan ole tapana säilyttää tavaroita pelkän tunnearvon vuoksi, joten päätin tuunata vanhasta tyynyrukastani paremmin tämän päivän tarpeisiini sopivan.

Neulatyynyn nurjalta puolelta paljastui käsin tehdyt, huolelliset pistot. Kunpa ommel olisi ollut yhtä kestävä kuin mitä se oli herttainen!

Päätin tuunata tyynyn perinteisestä nuppineulatyynystä kuminauhalliseen versioon, joka kulkee kätevästi käsivarren ympärillä ja on siten aina helposti saatavilla. Vanhasta tyynystä purettujen osien lisäksi tarvitsin uuden palan kangasta, kuminauhan sekä palan pahvia. Halusin käyttää alkuperäisen tyynyn taustakankaan uuden tyynyn remmiä varten – onhan se paljon näkyvämpi osa kuin tyynyn pohja, johon käytin uuden kankaan. Pahvin sujautin tyynyn sisälle ennen sen täyttämistä. Sen tärkein tehtävä on estää ompelijaa piikittämästä itseään käteen nuppineuloja tyynyyn laittaessaan.

Vanhojen tavaroiden mukautuminen uusiin elämäntilanteisiin – eikös juuri se tee niistä arvokkaita?

Joka paikan pellavahousut

Olipa kerran tyttö ja housut. Housut olivat rennot, mutta asialliset; löysät, mutta istuvat; kevyet, mutta kestävät; eikä värissäkään ollut mitään huomautettavaa. Toisin sanoen housut olivat täydelliset ja tekivät tytön kovin iloiseksi. Housut olivat kuitenkin jo kovin vanhat. Tyttö oli saanut ne käytettynä ja vaikka kesähousut saivatkin levätä kaapissa aina talvikauden, ne olivat ahkerassa käytössä ja matkasivat tytön mukana jopa ympäri Eurooppaa! Vähä vähältä kangas kului ja ohentui paikoista, joissa housut ovat kovimmalla rasituksella: takapuolesta ja takareisistä. Tyttö kyllä tiesi, mitä tuleman piti, muttei halunnut myöntää asiaa. Kunnes eräänä päivänä vääjäämätön tapahtui ja perse repesi - kirjaimellisesti. Repeämä ei ollut ihan pienimmästä päästä ja kangas repeämän ympärillä oli niin haurasta, että siitä meni sormet läpi.

Tyttöä suretti, mutta eihän asia itkemällä korjaannu. Jotain pitäisi tehdä, mutta housujen huomaamaton korjaaminen oli käytännössä mahdotonta ja kaupasta vastaavanlaisten housujen löytäminen olisi sekin mahdotonta, tai ainakin melkoinen urakka. Kaupasta tyttö löysi kuitenkin tummanruskeaa pellavakangasta. Kotona hän piirsi mittojensa mukaisesti housunkaavat, joissa hän pyrki parhaansa mukaan jäljittämään revenneiden housujen mallia.

Muutamaa saumaa myöhemmin tytöllä oli uudet housut, joiden kanssa kelpaisi jatkaa maailman tutkimista!

Sen pituinen se.

Ruudullinen villakangashame

Iskin silmäni hieman tunkkaisen sävyiseen ruutukankaaseen ollessani kaverini kanssa kirpparikierroksella. Villakankaan tunkkaisuus ei jäänyt kaveriltanikaan huomaamatta, ja hän tuumasi, ettei tuosta kankaasta mitään kovin kaunista voi saada tehtyä. Päätin välittömästi ottaa kaverini sanat haasteena!

Kangasta ei ollut paljoakaan, korkeus vain noin 65cm, mikä kavensi merkittävästi vaihtoehtoja. Oli tehtävä jotain melko yksinkertaista ja suoralinjaista. Halusin myös siirtää valmiiseen tuotteeseen kankaan kuvion ryhdikkyyden ja säilyttää ruudut mahdollisimman ehjänä. Pohdiskelujeni lopputuloksena syntyi vyötäröltä alkava, polvipituinen, suorahelmainen ja tyköistuva hame kävelemisen mahdollistavalla takahalkiolla. Kaavat piirsin mittojeni mukaisesti.

Vuoritin hameen pidentääkseni sen käyttöikää ja parantaakseni helman laskeutuvuutta. Vuorikankaana käytin isoäitini vanhaa alushametta.

Suurin haaste hameen valmistamisessa oli täysin odotettavasti kankaan raitojen kohdistaminen. Kohdistaminen piti huomioida erityisesti aseteltaessa kaavoja kankaalle: poikkiraitojen tulisi jatkua sivu- ja takasaumojen yli suorana ja toisaalta saumojen kohtaan ei saisi tulla vierekkäin kahta samaa pystyraitaa tai muuta hassun näköistä yhdistelmää. Ompelua helpottaakseni harsin saumat ensin käsin, jolloin raidat sai aseteltua tarkasti kohdakkain. Lopputuloksena syntyi hyvin istuva, tarkoituksenmukaisesti laskeutuva ja siisti hame, jota ehkä kauniiksikin voisi sanoa…