28. maaliskuuta 2017

Virkatut Totorot



Innostuin alun perin amigurumeista, eli pienistä virkatuista hahmoista, kun keksin niiden olevan erinomainen keino päästä eroon jämälangoista. Alkuun kaikki sujuikin ajatellusti, mutta kun amigurumien määrä kasvoi, minuun iski tarve ”kerätä koko sarja” eli tehdä kaikki samaan teemaan kuuluvat hahmot. Niinhän siinä sitten kävi, että kohta sopivan sävyisiä lankoja etsittiin erikoiskauppoja myöten. En ole pitänyt kirjaa, mutta haluan ainakin uskotella itselleni, että olen onnistunut tuhoamaan amigurumeihin vähintään yhtä monta kerää kuin olen niitä varten ostanut.

Ensimmäinen amigurumini oli pieni valkoinen olento elokuvasta Naapurini Totoro, ja se todella syntyi jämälangasta. Kaveri vaikutti yksinään niin orvolta, että sille piti pian saada seuraa elokuvan muista saman lajin otuksista. Sininen kuoma vaati jo paljon enemmän lankaa ja tiesin jämäni riittävän vain todella hyvällä onnella. Niinpä varmuuden vuoksi virkkasin ensin hännän, kädet ja korvat, koska ne ovat näkyvimpiä osia. Tuumin, että alustaa vasten olevan pohjan voi tarvittaessa tehdä toisella värillä, jos hassusti käy. Ja hassustihan siinä kävi. Mutta vain viiden kierroksen verran, eikä kukaan saa koskaan tietää!


Tein harmaan Totoron viiksikarvat mustalla langalla päällystetyillä rautalangan pätkillä. Sinisessä ja harmaassa Totorossa käytin lankana Seitsemää veljestä, valkoisesta en tiedä, vanha jämä kun oli..

Amigurumien viimeistelyssä, eli lähinnä kasaamisessa ja yksityiskohtien kirjomisessa, katson aina mallia hahmon alkuperäisestä kuvasta enkä niinkään ohjeen tekijän mallista. Käsin tehtäessä jokainen jättää tuotteeseensa väkisinkin oman ”leimansa”, joka saattaa johtaa vääristyneisiin mittasuhteisiin tms. Ilmiö korostuu, jos tehdään kopiota kopiosta. Siksi etsin käsiini aina alkuperäisen kuvan ja pyrin sen avulla kokoamaan omasta hahmostani mahdollisimman tarkan jäljitelmän.

Näiden kolmen Totoron englanninkieliset teko-ohjeet sain lataamalla ne ilmaiseksi Ravelrystä (valkoinen, sininen, harmaa). Harmaan Totoron lataussivulta löytyy linkkejä myös muunkielisiin käännöksiin, mukaan lukien suomenkieliseen! Olen tavattoman kiitollinen teille kaikille, jotka jaatte tekemiänne ohjeita meille muille harrastajille! Itse en ole päässyt harrastuksessani vielä niin pitkälle, että pystyisin luomaan omia ohjeita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti