Gluteeniton vuokaleipä

Rakastan leipää! Vatsani ei kuitenkaan kestä suuria määriä vehnää tai ruista. Varsin ikävä yhtälö, kun Suomessa vehnä on pääraaka-aine suurimmassa osassa leivistä. Vehnässä ja rukiissa ongelmieni pääaiheuttaja on niiden sisältämä gluteeni. Sen vuoksi olen tutkinut ruokakauppojen gluteenittomia vaihtoehtoja. Ne eivät kuitenkaan ole tehneet minuun suurtakaan vaikutusta. Hinta on tavallisesti omaan makuuni turhan korkea, pakkauskoot turhan pieniä eivätkä maku ja koostumuskaan aina ole miellyttäneet. Kun tähän vielä lisää toistuvasti tyhjyyttään loistavat hyllyt, turhautuminen on taattu. Kurkkasin toki myös pakastealtaaseen ja löysinkin maukkaita esipaistettuja sämpylöitä, mutta itselleni (ja kukkarolle) ehdottomasti paras ratkaisu on ollut leivän leipominen itse. 

Arkileipäni on Semperin gluteenittomasta ja kuitupitoisesta Grov Mix-jauhoseoksesta valmistettu vuokaleipä. Jauhoseoksen pääraaka-aineita ovat riisi- ja perunajauho, maissi- ja perunatärkkelys sekä sokerijuurikaskuitu. Kokeneempi kokkaaja osaa varmasti koostaa vastaavanlaisen jauhoseoksen oman tietämyksensä varassa, mutta itse turvaudun nopeaan ja helppoon valmisseokseen. Hinnallakaan sitä ei ole pilattu: omassa vakikaupassani jauhopaketti maksaa 1,98€.

Valmistan leipäni aina jauhopakkauksessa olevan ohjeen mukaan: 4½dl kädenlämpöistä vettä, ½dl rypsiöljyä, 1 pussi jauhoseosta, 1 pussi kuivahiivaa (tai 25g tuoretta), 1tl suolaa ja 2tl leipämausteita (omat suosikkini ovat jauhettu pomeranssi sekä muskottipähkinä). Sekoitan hiivan ja mausteet valkoisessa pussissa tulevan jauhoseoksen joukkoon, jolloin kaikki kuivat aineet on helppo sekoittaa kerralla veden joukkoon. Lopuksi joukkoon lisätään vielä öljy, jonka jälkeen taikinaa kannattaa vatkata vielä tovi sähkövatkaimella. Käytän omassa sähkövatkaimessani vain toista vispilää vatkatessani paksuhkoa leipätaikinaa.

Valmis taikina on koostumukseltaan tasaista ja melko tahmeaa. Sitä ei voisi käsin leipoa! Onneksi siihen ei ole tarvettakaan, vaan taikinan voi suoraan kaataa ja tasoittaa leivinpaperilla vuorattuun leipävuokaan. Leivinpaperi on tässä oiva apu: vuokaa ei tarvitse öljytä eikä jauhottaa ja leipä irtoaa vuoasta takuuvarmasti! Leivinpaperin vuoasta ylijääneet reunat käännän aina varmuuden vuoksi taikinan päälle, jotta leipä kohotessaan ei jää kiinni liinaan – tietysti isoäidiltä perittyyn –, jolla koko komeus peitetään kohoamisen ajaksi.

Leivän kohoamisaika riippuu pitkälti siitä, miten lämpimässä paikassa leipä seisoo. Lämpimän hellan vieressä taikina voi pursuta yli äyräiden jo puolessa tunnissa, mutta kaukana lämpölähteistä kohoaminen saattaa olla ohjeessa sanotun 40min jälkeenkin vielä melko vaatimatonta. Tarkkaile siis taikinaasi – siitä tiedät parhaiten, milloin aikaa on kulunut riittävästi! Kohonnut leipä saa paistua 250 asteisessa uunissa noin 30min.

Valmiin leivän kannattaa antaa jäähtyä kokonaan ennen kuin sitä leikkaa! Lämpimän leivän sisus on pehmeytensä ja sitkottomuutensa vuoksi kuin raakaa taikinaa: se tarttuu käytettävään työvälineeseen ja itseensä, minkä seurauksena kauniin palan sijaan saat läjän mönjää kuorilla. Jäähtymisen nopeuttamiseksi leipä kannattaa nostaa leivinpaperin avulla pois vuosta. Täysin jäähtynyttä leipää on helppo leikata kauniita paloja, jotka muistuttavat pitkälti kaupan valmista paahtoleipää.

Raidallinen neuletoppi avaralla pääntiellä

Kuten olet blogistani jo saattanut huomata, käsityöprojektini saavat alkunsa mitä erilaisimmista lähtökohdista. Ajatus tämän neuletopin tekoon syntyi, kun löysin lankalaatikostani korkkaamattoman, beigensävyisen Novitan Nalle-kerän. Vanha keräparka oli jo pitkään odottanut vuoroaan, ja nyt, kuin tilauksesta, minulla oli huutava tarve neuletyölle, jota voi vain neuloa sen enempää ajattelematta. Valitsin malliksi Novitan sileällä neuleella tehdyn neuletopin, joka on kaikessa yksinkertaisuudessaan rentouttavaa ajanvietettä. Siitä vanha lanka saisi hyvän loppusijoituspaikan.

Yksi kerä Nallea ei riitä koko toppiin – lankaa oli siis ostettava lisää. Päätin hankkia ohjeen innoittamana raidallista lankaa, joka sopisi hyvin yksiin beigen Nalleni kanssa. Tiesin myös varsin hyvin, että tismalleen samansävyisestä, yksivärisestä langasta olisi turha edes haaveilla. Mutta, Nallen Taika-sarjasta löytyi sävy, joka sopi beigeni kanssa yhteen kuin keltainen väri voikukkaan! Kokonaisuutta katsoessa voisi melkein kuvitella, että toppi on neulottu yhdestä kerästä. Tarkempi silmäily kuitenkin paljastaa, että topissa vuorottelevat neljä kerrosta beigeä ja neljä kerrosta raidallista Taika-lankaa. Tätä värikikkailua lukuun ottamatta neuloin topin täysin ohjeen mukaan.

Kätyrikakku

Seitsemänvuotias toivoi syntymäpäiväkseen Kätyrit -aiheista täytekakkua. Hänen lempihahmonsa on Bob, joten oli melko helppo päätös toteuttaa Bob muotokakkuna! Työ piti tosin aloittaa etsimällä kuvia tästä itselleni täysin vieraasta Bobista..

Tein täytekakun pohjaksi perinteisen sokerikakkupohjan Pullahiiren ohjeiden mukaisesti. Riittävän korkeuden saavuttamista varten leivoin yhteensä neljä kakkupohjaa. Lisäsin kahteen kaakaojauhetta, jotta myös kakusta leikatuissa paloissa olisi ripaus veikeyttä! Kostutin kakkupohjat vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Täytteeksi päätyi päivänsankarin toiveiden mukaisesti soseutettua banaania, vadelmahilloa sekä kermavaahtoa. 

Tällainen tasapaksu ja suhteellisen matala Bob ei arvauksistani huolimatta pysynyt pystyssä ilman tukirakenteita. Laitoin tueksi neljä kakun puoleen väliin ylettyvää kakkutukea. Tukien päälle asetin kaksinkertaisen kakkupahvin, jotta ylemmän kakkupuoliskon paino jakautuisi tasaisesti tukien varaan. Pahvi on omiaan myös helpottamaan korkean kakun leikkaamista, kun kakkulapio pysähtyy aina samaan kohtaan eikä leikkaajan tarvitse arvailla, monenko kerroksen läpi on jo leikannut. 

Kakun teko jatkui pään muotoilulla ja koko komeuden päällystämisellä sokerikreemillä. Kreemin tehtävä on toimia tarttumapintana sokerimassalle, josta kakun lopullinen pinta on taiteiltu. Kädet ja jalat muotoilin riisimuromassasta, jotka päällystin niin ikään sokerimassalla. 

Tiesin yhden syntymäpäiväjuhlien kutsuvieraista olevan maidolle allerginen. Häntä ajatellen tein Bobille pienen täytekakkulahjapaketin, jossa korvasin kakun maitotuotteet kookosvoilla ja kookoskermalla.

Päivän päätteeksi Bobista oli jäljellä vain pakarat.

Neulatyynyn tuunaus

Alakoulun ensimmäisen luokan opettajani oli hurahtanut tilkkutöihin. Hänen ylitsepursuava innostuksensa valui myös oppilaisiin – tai ainakin minuun – ja päädyin ensimmäisten kouluvuosieni aikana kokeilemaan useita eri tilkkutyötekniikoita. Niistä yksinkertaisinta, ja kenties perinteisintä, edustaa 7-8-vuotiaana ompelemani nuppineulatyyny, joka koostuu neljästä samansuuruisesta neliöstä sekä taustakankaasta.

Tyyny on kulkenut mukanani jo yli 20 vuotta ja kuten kuvastakin näkyy, se ei ole säästynyt kulumiselta. Itseäni oli jo jonkin aikaa kiusannut vaalean violetit harakanvarpaat, joilla tyynyn täyttösivu oli kursittu kasaan, sekä punainen ompelulanka ja vihreä virkkauslanka, joilla on aikoinaan kekseliäästi paikattu purkautuvia saumoja. Jotain sille olisi tehtävänä. Tyyny on niin merkittävä osa omaa käsityöhistoriaani, ettei sitä noin vain voi hävittää. Minulla ei kuitenkaan ole tapana säilyttää tavaroita pelkän tunnearvon vuoksi, joten päätin tuunata vanhasta tyynyrukastani paremmin tämän päivän tarpeisiini sopivan.

Neulatyynyn nurjalta puolelta paljastui käsin tehdyt, huolelliset pistot. Kunpa ommel olisi ollut yhtä kestävä kuin mitä se oli herttainen!

Päätin tuunata tyynyn perinteisestä nuppineulatyynystä kuminauhalliseen versioon, joka kulkee kätevästi käsivarren ympärillä ja on siten aina helposti saatavilla. Vanhasta tyynystä purettujen osien lisäksi tarvitsin uuden palan kangasta, kuminauhan sekä palan pahvia. Halusin käyttää alkuperäisen tyynyn taustakankaan uuden tyynyn remmiä varten – onhan se paljon näkyvämpi osa kuin tyynyn pohja, johon käytin uuden kankaan. Pahvin sujautin tyynyn sisälle ennen sen täyttämistä. Sen tärkein tehtävä on estää ompelijaa piikittämästä itseään käteen nuppineuloja tyynyyn laittaessaan.

Vanhojen tavaroiden mukautuminen uusiin elämäntilanteisiin – eikös juuri se tee niistä arvokkaita?

Peitto isoäidinneliöistä

Helmikuussa kirjoitin virkkaavasta isoäidistäni, jolta perin kalastajalangasta virkattuja peitonpalasia. Vastapainoksi seesteiselle kalastajalankapeitolle virkkasin toisen isoäidillisen peiton, joka koostuu mistäpä muustakaan kuin isoäidin neliöistä! Oma isoäitini on tässä peitossa läsnä villalanganjämissä, joista monet on peräisin hänen lankalaatikostaan.

Peitossa on yhteensä 88 isoäidin neliötä. Jokaisessa neliössä on käytetty kahta eri väristä lankaa ja viisi ensimmäistä kierrosta on virkattu vuorotellen kummallakin langalla. Halusin tuoda muuten värikkääseen peittoon yhtenäisyyttä ja rauhallisuutta virkkaamalla jokaisen neliön viimeisen, eli kuudennen kierroksen, mustalla seiskaveikalla. Samasta syystä myös yhdistin palat toisiinsa kiintein silmukoin samaisella langalla. Paloja yhdistäessä pyrin levittämään eri värejä joka puolelle peittoa ja varoa, ettei vierekkäisissä paloissa olisi käytetty samaa lankaa.

Peitto on pehmoisen tuntunsa vuoksi ollut kovassa käytössä: Aikuiset ovat kääriytyneet siihen nauttimaan rauhallisista koti-illoista. Pikkulapsia se on pitänyt lämpimänä pulkkamäessä. Ja onpa peitto ollut myös kissojen suosiossa.

Suunnittele tehdessäsi -sukat

Mieleni teki neuloa sukat, muttei etsiä malleja tai suunnitella sellaista itse. Suuntasin lankalaatikolleni inspiraatiota etsimään ja keräsin laatikosta löytämäni pikkumytyt valkoista, keltaista, ruskeaa ja oranssia lankaa. Näistä jämistä ei riittäisi kuin kuvioihin, mutta olihan minulle jäänyt neulomastani miesten tummanharmaasta villatakista yli 100g:n jämät! Tumma harmaa sitoisi muut värit kauniisti yhteen.

Päävärini oli siis harmaa, joten enköhän aloittaisi perinteisesti neulomalla sillä 2o 2n joustinneuletta. Kymmenen kerrosta tuntui hyvältä. Mutta mitä sen jälkeen? Olen äärimmäisen suunnitelmallinen ja harkitseva ja vaikka saatankin soveltaa ja poiketa käyttämistäni ohjeista tai tekemistäni suunnitelmista, ne ovat kuitenkin aina olemassa. Täytyyhän sitä nyt edes suurin piirtein tietää, mitä on tekemässä, eikö?

Nähtävästi ei. Kävi nimittäin ilmi, että ”suurin piirteiseen” riittää tieto halutusta tuotteesta ja käytettävissä olevasta materiaalista. Kaiken muun voi tehdä fiiliksen mukaan! Keltainen tuntui alkuun hyvältä, joten aloitetaanpa varovasti yhdellä raidalla. Haluan säilyttää kuviot kevyinä, joten niihin pitää saada rikkonaisuutta, jolloin yhdestä väristä ei muodostu liian suurta yhtenäistä pinta-alaa. Neulon siis joka toisen silmukan keltaisella ja joka toisen harmaalla. Yksi rivi tuntuu orvolta, joten teenpä sille kaverin, mutta ensin harmaata väliin. Sitten tarvittaisiin taas raitaa tasapainoksi. Alkaisi olla myös aika vaihtaa väriä. 

Etenin samalla ”mikä nyt tuntuisi hyvältä” -tekniikalla koko sukan loppuun asti. Matkan varrella pelkoni lopputuloksesta hellitti ja luottamukseni tekniikan toimimiseen kasvoi, kun varresta alkoi muotoutua tasapainoinen kokonaisuus. Loppuun vielä rauhallisen tyylikäs nauhakavennus (Neulo I ja III puikolta kunnes jäljellä on 3 silmukkaa. Neulo kaksi seuraavaa silmukkaa oikein yhteen ja viimeinen silmukka oikein. Neulo II ja IV puikon alussa 1 o ja tee sen jälkeen ylivetokavennus. Neulo puikon loput silmukat normaalisti.) ja sukka on valmis!

Sukan eri tekovaiheissa minulla oli vaihtelevia mielikuvia siitä, miltä valmiit sukat tulisivat näyttämään. Mikään mielikuvista ei toteutunut. Joskus mieli ei vain halua noudattaa suunnitelmia.

Virkatut Totorot

Innostuin alun perin amigurumeista, eli pienistä virkatuista hahmoista, kun keksin niiden olevan erinomainen keino päästä eroon jämälangoista. Alkuun kaikki sujuikin ajatellusti, mutta kun amigurumien määrä kasvoi, minuun iski tarve ”kerätä koko sarja” eli tehdä kaikki samaan teemaan kuuluvat hahmot. Niinhän siinä sitten kävi, että kohta sopivan sävyisiä lankoja etsittiin erikoiskauppoja myöten. En ole pitänyt kirjaa, mutta haluan ainakin uskotella itselleni, että olen onnistunut tuhoamaan amigurumeihin vähintään yhtä monta kerää kuin olen niitä varten ostanut.

Ensimmäinen amigurumini oli pieni valkoinen olento elokuvasta Naapurini Totoro, ja se todella syntyi jämälangasta. Kaveri vaikutti yksinään niin orvolta, että sille piti pian saada seuraa elokuvan muista saman lajin otuksista. Sininen kuoma vaati jo paljon enemmän lankaa ja tiesin jämäni riittävän vain todella hyvällä onnella. Niinpä varmuuden vuoksi virkkasin ensin hännän, kädet ja korvat, koska ne ovat näkyvimpiä osia. Tuumin, että alustaa vasten olevan pohjan voi tarvittaessa tehdä toisella värillä, jos hassusti käy. Ja hassustihan siinä kävi. Mutta vain viiden kierroksen verran, eikä kukaan saa koskaan tietää!

Tein harmaan Totoron viiksikarvat mustalla langalla päällystetyillä rautalangan pätkillä. Sinisessä ja harmaassa Totorossa käytin lankana Seitsemää veljestä, valkoisesta en tiedä, vanha jämä kun oli..

Amigurumien viimeistelyssä, eli lähinnä kasaamisessa ja yksityiskohtien kirjomisessa, katson aina mallia hahmon alkuperäisestä kuvasta enkä niinkään ohjeen tekijän mallista. Käsin tehtäessä jokainen jättää tuotteeseensa väkisinkin oman ”leimansa”, joka saattaa johtaa vääristyneisiin mittasuhteisiin tms. Ilmiö korostuu, jos tehdään kopiota kopiosta. Siksi etsin käsiini aina alkuperäisen kuvan ja pyrin sen avulla kokoamaan omasta hahmostani mahdollisimman tarkan jäljitelmän.

Näiden kolmen Totoron englanninkieliset teko-ohjeet sain lataamalla ne ilmaiseksi Ravelrystä (valkoinen, sininen, harmaa). Harmaan Totoron lataussivulta löytyy linkkejä myös muunkielisiin käännöksiin, mukaan lukien suomenkieliseen! Olen tavattoman kiitollinen teille kaikille, jotka jaatte tekemiänne ohjeita meille muille harrastajille! Itse en ole päässyt harrastuksessani vielä niin pitkälle, että pystyisin luomaan omia ohjeita.

Kierittämällä koristellut temarit

Tutustuin japanilaisiin lankapalloihin, eli temareihin, pari vuotta sitten. Kaverini oli käynyt kansalaisopiston temarikurssin ja kerran tavatessamme hän opetti minulle temareiden perusteet. Temarit ovat tosiaan lähtöisin Japanista, jossa naiset pyörittelivät silkkisten kimonoiden valmistuksessa syntyvästä leikkuujätteestä palloja lapsilleen leikkivälineiksi. Sittemmin palloja alettiin koristella mitä monimutkaisimmilla ja värikkäimmillä kirjontakuvioilla. Nykyään kauniita palloja annetaan lahjaksi esimerkiksi tärkeille ihmisille - syntymälahjaksi uudelle vauvalle tai vaikka uuden vuoden lahjaksi puolisolle. Pallon sisään on tapana kätkeä jokin siihen henkilöön liittyvä toive, jolle pallo annetaan. Toive jää ikuiseksi salaisuudeksi, koska se paljastuisi vain purkamalla koko kaunis pallo alkutekijöihinsä.

Perinteisen temarin ytimenä on palloksi muotoiltua kangasta, jonka päälle on kieritetty monia kerroksia aina edellistä kerrosta ohuempaa lankaa. Ensimmäinen lankakerros aloitetaan paksulla villalangalla ja lopussa pallo viimeistellaan ohuella ompelulangalla. Oikea kieritystekniikka varmistaa sen, että pallosta todella tulee pyöreä ja symmetrinen pallo. Varsinainen ”työ” kuitenkin alkaa vasta pallopohjan valmistuttua. Viimeistään siinä vaiheessa pitää päättää, millaisen kuvion palloon haluaa kirjoa. Koristelu alkaa pallon merkitsemisellä valitun kuvion vaatimien geometristen linjojen mukaisesti, jonka jälkeen voi nautiskella kirjontalankavalikoiman väreistä ja valita hetkeen sopivimmat.

Tämän kirjoituksen pallot on koristeltu yksinkertaisimmalla mahdollisella tavalla: kierittämällä kirjontalankaa pallon päälle. Monet temarien kirjontaohjeet vaativat kirjontapistoja, mutta näillä kuvioilla nekin ovat vältettävissä. Lopputulos on silti varsin näyttävä.

Lisää temareiden historiasta ja valmistuksesta voit lukea esimerkiksi tältä englanninkieliseltä sivustolta. Sivustolla on myös kuvalliset ohjeet moneen toinen toistaan kauniimpaan kirjontamalliin, joiden pohjalta voi lähteä suunnittelemaan myös omia malleja. Kuviot näyttävät myös merkittävästi erilaisilta, kun niihin valitsee ohjeesta poikkeavat värit. Itse käytin violetinsävyisellä kirjottuun harmaaseen pallooni valmista ohjetta, joka on yksinkertaisuudessaan hyvä ohje kenen tahansa temareista kiinnostuneen ensimmäiseksi palloksi. Suomenkielellä temareista voi lukea lisää muun muassa tulevista kirjoituksistani!

Huurteinen neulepusero

Aurinkoisten talvipäivien kunniaksi kaivoin lankalaatikostani aikanaan alennusmyynnistä ostamani Novitan Huurre -kerät. Ne olivat jo pitkään odottaneet inspiraatiota, joka tällä kertaa syntyi kimmeltävästä lumihangesta.

Lanka oli siis valmiina, mutta mistä malli? Tiesin haluavani neulepuseron, jota voisin käyttää arkena housujen ja hameiden kanssa. Lähdin etsimään ideoita Novitan ohjesivuilta. Salaa toivoin löytäväni mallin, jonka voisin toteuttaa sellaisenaan, jotta pääsisin nopeasti alkuun ja voisin neuloessa keskittyä vain neulomiseen enkä niinkään suunnitteluun ja laskemiseen. Kävi kuitenkin niin, että Novita tarjoaa varsin vähän ohjeita Huurre-langalleen, eikä mikään niistä miellyttänyt sen hetken ajatuksiani. Iskin silmäni kuitenkin vinoraidallisiin neulepuseroihin.

Raidalliset langat ja mallit tuottavat minulle monesti päänvaivaa. Pystyraita pidentää ja vaakaraita leventää, enkä minä kaipaa kumpaakaan. Mutta vinoraita - se rikkoo vartalon suorat linjat ja on siksi silmälle mielenkiintoisempi.

Yhdistelin puseroni kahdesta eri ohjeesta. Puro Batikista neulotun puseron muoto miellytti minua kokonaisuutena, mutta nappasin 7 veljestä langasta neulotun mallin tyköistuvat helma- ja hihansuuresorit, jotta saisin lopputulokseen enemmän asiallisuutta ja vähemmän rentoa roikkumista.

Näin valmistin puseron: 

Taka- ja etukappale: Loin 102s 4½ puikoille. Neuloin 7cm 1o1n resoria, jonka jälkeen jatkoin sileää neuletta ja aloitin ohjeen mukaiset lisäykset ja kavennukset. Kun haluttu kädentien korkeus on saavutettu, Novitan ohje kehottaa päättelemään silmukoita neljä kerrallaan, jotta yläreuna saadaan suoristettua. Päätellyt silmukat kuitenkin nostetaan takaisin puikoille seuraavassa työvaiheessa ja niillä jatketaan neulomista. Minusta tuntuu hassulta ensin päätellä silmukat ja sitten nostaa ne takaisin työhön, joten tein tämän kohdan omalla tyylilläni: tein vajaat kerrokset jättämällä jokaisella nurjalla kerroksella neljä viimeistä silmukkaa neulomatta. Siispä neulo kunnes jäljellä on neljä silmukkaa, käännä työ, tee langankierto ja neulo oikean puolen kerros normaalisti. Toista kunnes jätettäviä silmukoita on vähemmän kuin neljä. Kun aloitat aina oikein -neuloksen, neulo langankierto oikealla kerroksella oikein yhteen sitä edeltävän silmukan kanssa.

Hihat: Loin 45s 4½ puikoille ja neuloin 5cm 1o1n resoria. Lisäsin sen jälkeen 1s molemmissa reunoissa 3cm välein. Jatkoin 1o1n neulosta kunnes kappaleen korkeus oli 20cm. Neuloin sen jälkeen sileää ja tein loput lisäykset 2,5cm välein Novitan ohjeen mukaisesti.

PS. Hamstrasin alennusmyynnistä Huurre-lankaa kokonaista viisi kerää. Tähän neulepaitaan riittoisaa lankaan tarvittiin kuitenkin vain kaksi kerää! Sinulle on siis jatkossakin luvassa huurteisia tuotteita!

Joka paikan pellavahousut

Olipa kerran tyttö ja housut. Housut olivat rennot, mutta asialliset; löysät, mutta istuvat; kevyet, mutta kestävät; eikä värissäkään ollut mitään huomautettavaa. Toisin sanoen housut olivat täydelliset ja tekivät tytön kovin iloiseksi. Housut olivat kuitenkin jo kovin vanhat. Tyttö oli saanut ne käytettynä ja vaikka kesähousut saivatkin levätä kaapissa aina talvikauden, ne olivat ahkerassa käytössä ja matkasivat tytön mukana jopa ympäri Eurooppaa! Vähä vähältä kangas kului ja ohentui paikoista, joissa housut ovat kovimmalla rasituksella: takapuolesta ja takareisistä. Tyttö kyllä tiesi, mitä tuleman piti, muttei halunnut myöntää asiaa. Kunnes eräänä päivänä vääjäämätön tapahtui ja perse repesi - kirjaimellisesti. Repeämä ei ollut ihan pienimmästä päästä ja kangas repeämän ympärillä oli niin haurasta, että siitä meni sormet läpi.

Tyttöä suretti, mutta eihän asia itkemällä korjaannu. Jotain pitäisi tehdä, mutta housujen huomaamaton korjaaminen oli käytännössä mahdotonta ja kaupasta vastaavanlaisten housujen löytäminen olisi sekin mahdotonta, tai ainakin melkoinen urakka. Kaupasta tyttö löysi kuitenkin tummanruskeaa pellavakangasta. Kotona hän piirsi mittojensa mukaisesti housunkaavat, joissa hän pyrki parhaansa mukaan jäljittämään revenneiden housujen mallia.

Muutamaa saumaa myöhemmin tytöllä oli uudet housut, joiden kanssa kelpaisi jatkaa maailman tutkimista!

Sen pituinen se.

Mallista piirtelyä

En ole koskaan pitänyt itseäni hyvänä piirtäjänä. Joitakin vuosia sitten osallistuin ammattigraafikon vetämälle piirustuskurssille, jossa hän kertoi vähättelevien käsitysteni omista piirustustaidoistani johtuvan väärinkäsityksestä. Itse asiassa kaikkien ”en osaa piirtää” -kuvitelmat johtuvat väärinkäsityksestä. Tämä väärinkäsitys on mitä todennäköisimmin syntynyt koulussa, kun opettaja on arvostellut tuotoksiamme tai kun olemme verranneet oman nenän alla olevaa tuherrusta kaverin luomukseen.

Väärinymmärryksessä on kyse siitä, että oma työ näyttää helposti jotenkin puutteelliselta tai keskeneräiseltä, koska siitä on olemassa jonkinlainen mielikuva; millainen sen piti olla, millaisen siitä halusi. Jos tätä mielikuvaa ei ole onnistunut täydellisesti kopioimaan paperille, se, mitä paperille lopulta päätyi, näyttää herkästi vähintäänkin epäilyttävältä. Kenelläkään muulla ei kuitenkaan ole samaa mielikuvaa ”täydellisestä tuotoksesta”. Muut ihmiset eivät vertaa työtäsi siihen, mitä sen olisi pitänyt olla, vaan he näkevät työn sellaisena kuin se on.

Väärinymmärryksessä voi olla kyse myös siitä, että meitä ja töitämme on arvioitu väärin perustein. Etkö osaa pyydettäessä piirtää täydellistä ihmistä? Entä Aku Ankkaa? Entä edes omenaa? Se ei tee sinusta huonoa piirtäjää - korkeintaan kokemattoman. Kurssilla opin, että vain sellaisia asioita voi piirtää, joiden hahmon tuntee. Eikä hahmoa opi tuntemaan, vaikka sen näkisi satoja tai tuhansia kertoja, kuten olet nähnyt ihmisen, Aku Ankan tai omenan.

”Piirtäminen on näkemistä” sanoi opettaja ja kehotti katsomaan kohdetta hyvin, hyvin tarkasti. Niin tarkasti, että todella ymmärsi näkemänsä. Vasta sitten sen voi piirtää. Arjessa emme kiinnitä niin tarkkaan huomiota mihinkään, ja miksi kiinnittäisimmekään? Mutta jos haluat piirtää sen, sinun on katsottava, ja nähtävä. 

Olen itse harjoitellut lyijykynätöiden tekemistä piirtämällä mallista. Silloin kohteen hahmoa ei tarvitse muistaa ulkoa, vaan sen voi tarkistaa mallista niin usein kuin tuntuu tarpeelliselta. Mallista piirtäminen ei ehkä kehitä luovuutta tai mielikuvitusta, mutta koen sen hyväksi tavaksi opetella näkemistä ja teknisiä taitoja, jotka on hallittava, jotta näkemänsä pystyy siirtämään kynän välityksellä paperille. 

Pantterin mallina toimi karkkipussi. Pöllö puolestaan on jouluisen Lumiukko-animaation ensimmäisiltä animoiduilta sekunneilta. 

Kurssilla opin myös milloin on aika lopettaa: piirustus on valmis, kun et enää uskalla koskea siihen.

Ruudullinen villakangashame

Iskin silmäni hieman tunkkaisen sävyiseen ruutukankaaseen ollessani kaverini kanssa kirpparikierroksella. Villakankaan tunkkaisuus ei jäänyt kaveriltanikaan huomaamatta, ja hän tuumasi, ettei tuosta kankaasta mitään kovin kaunista voi saada tehtyä. Päätin välittömästi ottaa kaverini sanat haasteena!

Kangasta ei ollut paljoakaan, korkeus vain noin 65cm, mikä kavensi merkittävästi vaihtoehtoja. Oli tehtävä jotain melko yksinkertaista ja suoralinjaista. Halusin myös siirtää valmiiseen tuotteeseen kankaan kuvion ryhdikkyyden ja säilyttää ruudut mahdollisimman ehjänä. Pohdiskelujeni lopputuloksena syntyi vyötäröltä alkava, polvipituinen, suorahelmainen ja tyköistuva hame kävelemisen mahdollistavalla takahalkiolla. Kaavat piirsin mittojeni mukaisesti.

Vuoritin hameen pidentääkseni sen käyttöikää ja parantaakseni helman laskeutuvuutta. Vuorikankaana käytin isoäitini vanhaa alushametta.

Suurin haaste hameen valmistamisessa oli täysin odotettavasti kankaan raitojen kohdistaminen. Kohdistaminen piti huomioida erityisesti aseteltaessa kaavoja kankaalle: poikkiraitojen tulisi jatkua sivu- ja takasaumojen yli suorana ja toisaalta saumojen kohtaan ei saisi tulla vierekkäin kahta samaa pystyraitaa tai muuta hassun näköistä yhdistelmää. Ompelua helpottaakseni harsin saumat ensin käsin, jolloin raidat sai aseteltua tarkasti kohdakkain. Lopputuloksena syntyi hyvin istuva, tarkoituksenmukaisesti laskeutuva ja siisti hame, jota ehkä kauniiksikin voisi sanoa…

Isoäidin virkattu peitto

 

Edesmennyt isoäitini edusti käsitöiden suhteen aikansa perinteistä suomalaista naista. Hän virkkasi kalastajalangalla kappaverhot, pitsiliinat ja päiväpeitot. Hän kirjoi nimikirjaimensa liinavaatteisiin, pyyheliinoihin ja keittiöpyyhkeisiin. Hänen vaatehuoneensa kätköistä löytyi myös korillinen villalankoja lastenlasten iloksi.

Isoäitini ei pystynyt virkkaamaan parin viimeisen vuosikymmenensä aikana pahojen nivelongelmien vuoksi. Kun hänen jäämistöstään sitten löytyi virkattuja päiväpeiton palasia, tiesin niiden olevan itseänikin vanhempia ja tunsin suunnatonta halua työstää isoäidin viimeinen päiväpeitto valmiiksi. 

Paloja löytyi 53. Yksi pala siis puuttui, jotta löydöstä olisi saanut koottua eheän sängynpeiton. Niinpä ensimmäinen tehtäväni oli etsiä juuri oikean sävyistä kalastajalankaa, jotta saisin virkattua puuttuvan palan. Onnekseni kalastajalanka on säilynyt samanlaisena vuosikausia ja valmiiksi virkattuja paloja oli säilytetty valolta suojassa - muussa tapauksessa oikean sävyn löytäminen olisi voinut olla toivotonta. Nyt se kävi lähes leikiten ja pääsin pian virkkaamaan puuttuvaa palaa.

Päättelin ohjeen tarkastelemalla isoäidin virkkaamia palasia, ja tässä se on ruutukuviona:

Tyhjä ruutu: reunapylväiden välissä 2 ketjusilmukkaa / Täytetty ruutu: reunapylväiden välissä 1 pylväs
Isoäitini on aloittanut palan virkkaamisen palan keskustasta 8kjs renkaalla, mutta kuvion voi halutessaan virkata myös alhaalta ylös.

Virkkaamisen suurin haaste oli kopioida isoäitini käsiala. Oma käsialani on hyvin kireä, oli kyse sitten neulomisesta tai virkkaamisesta. Niinpä tarkistin jokaisen kierroksen jälkeen, että oma palani kasvaa samaa tahtia muiden kanssa sovittamalla omaa tekelettäni isoäidin työnäytteen päälle. Muutamaan kertaan huomasin omani jäävän pienemmäksi, jolloin purin kierroksen pois ja kokeilin uudestaan ”löysemmin rantein”. Lopuksi kasasin kaikki palaset kiintein silmukoin valmiiksi 6x9 palan peitoksi. 

Miehen neuletakki shaalikauluksella

Tiedäthän, miten välillä on vain saatava neuloa? Ja vaikka sukat ovatkin mukavia touhuttavia, ne tulevat valmiiksi niin kamalan nopeasti. Välillä kaipaan neuletyötä, joka ei ole valmis hetkessä tai edes kahdessa. Silloin mielessäni alkavat pyöriä paidat ja takit. Saadakseni työstää paidan kappaleista vielä suurempia ja siten aikaa vievempiä, käännyn silloin tällöin mieheni puoleen ja kysyn, tarvitsisiko hän uutta villapaitaa. Vaikka molemmat tiedämme, että varmasti sitä ilmankin pärjäisi, hän tapaa vastata, että eiköhän tuonne sekaan vielä yksi mahdu. 

Tällä kertaa mielessämme oli tyylikäs ja asiallinen, ehkä hivenen vaarimainen ja paukkupakkasiinkin sopiva neuletakki. Takista saisi siis löytyä kuviointeja, muttei värejä, eikä lopputulos saisi olla säkkimäinen, vaikka väljyyttä pitääkin olla riittävästi alempia vaatekerroksia varten. Nämä kriteerit mielessäni suuntasin kirjastoon selailemaan Novitan ohjelehtiä. Tiedän Novitan ohjeiden löytyvän myös netistä, mutta nautin inspiraatiomatkoistani kirjastoon. Selailen mieluummin painettujen lehtien sivuja kuin nettisivuja ja ohjeetkin luen mieluummin paperilta kuin näytöltä.

Aina en löydä kirjastomatkoiltani etsimääni, mutta koskaan en ole joutunut palaamaan ”tyhjin mielin”. Tällä kertaa löysin kuitenkin ällistyttävän hyvin vaatimuksiamme vastaavan mallin. Kooksi valikoitui M miehen rinnanympäryksen perusteella. Noudatin valmista ohjetta uskollisesti kolmea seikkaa lukuun ottamatta: Ensinnäkin valitsin langaksi tumman harmaan Novitan Seitsemän veljestä. Toiseksi lisäsin hihoihin pituutta, jotta hihansuiden resorin saisi käännettyä kaksinkerroin. Kolmanneksi ompelin nappeihin tukinapit nurjalle puolelle, jotta ne kestäisivät paremmin pehmoisessa neuloksessa. Lopputulokseen on helppo olla tyytyväinen!

PS. En koskaan säilytä painavia neuleita, kuten tämä, henkarissa. Kuten ylimmistä kuvista voit nähdä, neulos venyy hartioiden kohdalta, koska se ei kestä takin painoa. Painavat neuleet säilyvät hyvänä laskottettuna.