Isoäidin virkattu peitto

 

Edesmennyt isoäitini edusti käsitöiden suhteen aikansa perinteistä suomalaista naista. Hän virkkasi kalastajalangalla kappaverhot, pitsiliinat ja päiväpeitot. Hän kirjoi nimikirjaimensa liinavaatteisiin, pyyheliinoihin ja keittiöpyyhkeisiin. Hänen vaatehuoneensa kätköistä löytyi myös korillinen villalankoja lastenlasten iloksi.

Isoäitini ei pystynyt virkkaamaan parin viimeisen vuosikymmenensä aikana pahojen nivelongelmien vuoksi. Kun hänen jäämistöstään sitten löytyi virkattuja päiväpeiton palasia, tiesin niiden olevan itseänikin vanhempia ja tunsin suunnatonta halua työstää isoäidin viimeinen päiväpeitto valmiiksi. 

Paloja löytyi 53. Yksi pala siis puuttui, jotta löydöstä olisi saanut koottua eheän sängynpeiton. Niinpä ensimmäinen tehtäväni oli etsiä juuri oikean sävyistä kalastajalankaa, jotta saisin virkattua puuttuvan palan. Onnekseni kalastajalanka on säilynyt samanlaisena vuosikausia ja valmiiksi virkattuja paloja oli säilytetty valolta suojassa - muussa tapauksessa oikean sävyn löytäminen olisi voinut olla toivotonta. Nyt se kävi lähes leikiten ja pääsin pian virkkaamaan puuttuvaa palaa.

Päättelin ohjeen tarkastelemalla isoäidin virkkaamia palasia, ja tässä se on ruutukuviona:

Tyhjä ruutu: reunapylväiden välissä 2 ketjusilmukkaa / Täytetty ruutu: reunapylväiden välissä 1 pylväs
Isoäitini on aloittanut palan virkkaamisen palan keskustasta 8kjs renkaalla, mutta kuvion voi halutessaan virkata myös alhaalta ylös.

Virkkaamisen suurin haaste oli kopioida isoäitini käsiala. Oma käsialani on hyvin kireä, oli kyse sitten neulomisesta tai virkkaamisesta. Niinpä tarkistin jokaisen kierroksen jälkeen, että oma palani kasvaa samaa tahtia muiden kanssa sovittamalla omaa tekelettäni isoäidin työnäytteen päälle. Muutamaan kertaan huomasin omani jäävän pienemmäksi, jolloin purin kierroksen pois ja kokeilin uudestaan ”löysemmin rantein”. Lopuksi kasasin kaikki palaset kiintein silmukoin valmiiksi 6x9 palan peitoksi.