Gluteeniton vuokaleipä

Rakastan leipää! Vatsani ei kuitenkaan kestä suuria määriä vehnää tai ruista. Varsin ikävä yhtälö, kun Suomessa vehnä on pääraaka-aine suurimmassa osassa leivistä. Vehnässä ja rukiissa ongelmieni pääaiheuttaja on niiden sisältämä gluteeni. Sen vuoksi olen tutkinut ruokakauppojen gluteenittomia vaihtoehtoja. Ne eivät kuitenkaan ole tehneet minuun suurtakaan vaikutusta. Hinta on tavallisesti omaan makuuni turhan korkea, pakkauskoot turhan pieniä eivätkä maku ja koostumuskaan aina ole miellyttäneet. Kun tähän vielä lisää toistuvasti tyhjyyttään loistavat hyllyt, turhautuminen on taattu. Kurkkasin toki myös pakastealtaaseen ja löysinkin maukkaita esipaistettuja sämpylöitä, mutta itselleni (ja kukkarolle) ehdottomasti paras ratkaisu on ollut leivän leipominen itse. 

Arkileipäni on Semperin gluteenittomasta ja kuitupitoisesta Grov Mix-jauhoseoksesta valmistettu vuokaleipä. Jauhoseoksen pääraaka-aineita ovat riisi- ja perunajauho, maissi- ja perunatärkkelys sekä sokerijuurikaskuitu. Kokeneempi kokkaaja osaa varmasti koostaa vastaavanlaisen jauhoseoksen oman tietämyksensä varassa, mutta itse turvaudun nopeaan ja helppoon valmisseokseen. Hinnallakaan sitä ei ole pilattu: omassa vakikaupassani jauhopaketti maksaa 1,98€.

Valmistan leipäni aina jauhopakkauksessa olevan ohjeen mukaan: 4½dl kädenlämpöistä vettä, ½dl rypsiöljyä, 1 pussi jauhoseosta, 1 pussi kuivahiivaa (tai 25g tuoretta), 1tl suolaa ja 2tl leipämausteita (omat suosikkini ovat jauhettu pomeranssi sekä muskottipähkinä). Sekoitan hiivan ja mausteet valkoisessa pussissa tulevan jauhoseoksen joukkoon, jolloin kaikki kuivat aineet on helppo sekoittaa kerralla veden joukkoon. Lopuksi joukkoon lisätään vielä öljy, jonka jälkeen taikinaa kannattaa vatkata vielä tovi sähkövatkaimella. Käytän omassa sähkövatkaimessani vain toista vispilää vatkatessani paksuhkoa leipätaikinaa.

Valmis taikina on koostumukseltaan tasaista ja melko tahmeaa. Sitä ei voisi käsin leipoa! Onneksi siihen ei ole tarvettakaan, vaan taikinan voi suoraan kaataa ja tasoittaa leivinpaperilla vuorattuun leipävuokaan. Leivinpaperi on tässä oiva apu: vuokaa ei tarvitse öljytä eikä jauhottaa ja leipä irtoaa vuoasta takuuvarmasti! Leivinpaperin vuoasta ylijääneet reunat käännän aina varmuuden vuoksi taikinan päälle, jotta leipä kohotessaan ei jää kiinni liinaan – tietysti isoäidiltä perittyyn –, jolla koko komeus peitetään kohoamisen ajaksi.

Leivän kohoamisaika riippuu pitkälti siitä, miten lämpimässä paikassa leipä seisoo. Lämpimän hellan vieressä taikina voi pursuta yli äyräiden jo puolessa tunnissa, mutta kaukana lämpölähteistä kohoaminen saattaa olla ohjeessa sanotun 40min jälkeenkin vielä melko vaatimatonta. Tarkkaile siis taikinaasi – siitä tiedät parhaiten, milloin aikaa on kulunut riittävästi! Kohonnut leipä saa paistua 250 asteisessa uunissa noin 30min.

Valmiin leivän kannattaa antaa jäähtyä kokonaan ennen kuin sitä leikkaa! Lämpimän leivän sisus on pehmeytensä ja sitkottomuutensa vuoksi kuin raakaa taikinaa: se tarttuu käytettävään työvälineeseen ja itseensä, minkä seurauksena kauniin palan sijaan saat läjän mönjää kuorilla. Jäähtymisen nopeuttamiseksi leipä kannattaa nostaa leivinpaperin avulla pois vuosta. Täysin jäähtynyttä leipää on helppo leikata kauniita paloja, jotka muistuttavat pitkälti kaupan valmista paahtoleipää.

Raidallinen neuletoppi avaralla pääntiellä

Kuten olet blogistani jo saattanut huomata, käsityöprojektini saavat alkunsa mitä erilaisimmista lähtökohdista. Ajatus tämän neuletopin tekoon syntyi, kun löysin lankalaatikostani korkkaamattoman, beigensävyisen Novitan Nalle-kerän. Vanha keräparka oli jo pitkään odottanut vuoroaan, ja nyt, kuin tilauksesta, minulla oli huutava tarve neuletyölle, jota voi vain neuloa sen enempää ajattelematta. Valitsin malliksi Novitan sileällä neuleella tehdyn neuletopin, joka on kaikessa yksinkertaisuudessaan rentouttavaa ajanvietettä. Siitä vanha lanka saisi hyvän loppusijoituspaikan.

Yksi kerä Nallea ei riitä koko toppiin – lankaa oli siis ostettava lisää. Päätin hankkia ohjeen innoittamana raidallista lankaa, joka sopisi hyvin yksiin beigen Nalleni kanssa. Tiesin myös varsin hyvin, että tismalleen samansävyisestä, yksivärisestä langasta olisi turha edes haaveilla. Mutta, Nallen Taika-sarjasta löytyi sävy, joka sopi beigeni kanssa yhteen kuin keltainen väri voikukkaan! Kokonaisuutta katsoessa voisi melkein kuvitella, että toppi on neulottu yhdestä kerästä. Tarkempi silmäily kuitenkin paljastaa, että topissa vuorottelevat neljä kerrosta beigeä ja neljä kerrosta raidallista Taika-lankaa. Tätä värikikkailua lukuun ottamatta neuloin topin täysin ohjeen mukaan.

Kätyrikakku

Seitsemänvuotias toivoi syntymäpäiväkseen Kätyrit -aiheista täytekakkua. Hänen lempihahmonsa on Bob, joten oli melko helppo päätös toteuttaa Bob muotokakkuna! Työ piti tosin aloittaa etsimällä kuvia tästä itselleni täysin vieraasta Bobista..

Tein täytekakun pohjaksi perinteisen sokerikakkupohjan Pullahiiren ohjeiden mukaisesti. Riittävän korkeuden saavuttamista varten leivoin yhteensä neljä kakkupohjaa. Lisäsin kahteen kaakaojauhetta, jotta myös kakusta leikatuissa paloissa olisi ripaus veikeyttä! Kostutin kakkupohjat vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Täytteeksi päätyi päivänsankarin toiveiden mukaisesti soseutettua banaania, vadelmahilloa sekä kermavaahtoa. 

Tällainen tasapaksu ja suhteellisen matala Bob ei arvauksistani huolimatta pysynyt pystyssä ilman tukirakenteita. Laitoin tueksi neljä kakun puoleen väliin ylettyvää kakkutukea. Tukien päälle asetin kaksinkertaisen kakkupahvin, jotta ylemmän kakkupuoliskon paino jakautuisi tasaisesti tukien varaan. Pahvi on omiaan myös helpottamaan korkean kakun leikkaamista, kun kakkulapio pysähtyy aina samaan kohtaan eikä leikkaajan tarvitse arvailla, monenko kerroksen läpi on jo leikannut. 

Kakun teko jatkui pään muotoilulla ja koko komeuden päällystämisellä sokerikreemillä. Kreemin tehtävä on toimia tarttumapintana sokerimassalle, josta kakun lopullinen pinta on taiteiltu. Kädet ja jalat muotoilin riisimuromassasta, jotka päällystin niin ikään sokerimassalla. 

Tiesin yhden syntymäpäiväjuhlien kutsuvieraista olevan maidolle allerginen. Häntä ajatellen tein Bobille pienen täytekakkulahjapaketin, jossa korvasin kakun maitotuotteet kookosvoilla ja kookoskermalla.

Päivän päätteeksi Bobista oli jäljellä vain pakarat.

Neulatyynyn tuunaus

Alakoulun ensimmäisen luokan opettajani oli hurahtanut tilkkutöihin. Hänen ylitsepursuava innostuksensa valui myös oppilaisiin – tai ainakin minuun – ja päädyin ensimmäisten kouluvuosieni aikana kokeilemaan useita eri tilkkutyötekniikoita. Niistä yksinkertaisinta, ja kenties perinteisintä, edustaa 7-8-vuotiaana ompelemani nuppineulatyyny, joka koostuu neljästä samansuuruisesta neliöstä sekä taustakankaasta.

Tyyny on kulkenut mukanani jo yli 20 vuotta ja kuten kuvastakin näkyy, se ei ole säästynyt kulumiselta. Itseäni oli jo jonkin aikaa kiusannut vaalean violetit harakanvarpaat, joilla tyynyn täyttösivu oli kursittu kasaan, sekä punainen ompelulanka ja vihreä virkkauslanka, joilla on aikoinaan kekseliäästi paikattu purkautuvia saumoja. Jotain sille olisi tehtävänä. Tyyny on niin merkittävä osa omaa käsityöhistoriaani, ettei sitä noin vain voi hävittää. Minulla ei kuitenkaan ole tapana säilyttää tavaroita pelkän tunnearvon vuoksi, joten päätin tuunata vanhasta tyynyrukastani paremmin tämän päivän tarpeisiini sopivan.

Neulatyynyn nurjalta puolelta paljastui käsin tehdyt, huolelliset pistot. Kunpa ommel olisi ollut yhtä kestävä kuin mitä se oli herttainen!

Päätin tuunata tyynyn perinteisestä nuppineulatyynystä kuminauhalliseen versioon, joka kulkee kätevästi käsivarren ympärillä ja on siten aina helposti saatavilla. Vanhasta tyynystä purettujen osien lisäksi tarvitsin uuden palan kangasta, kuminauhan sekä palan pahvia. Halusin käyttää alkuperäisen tyynyn taustakankaan uuden tyynyn remmiä varten – onhan se paljon näkyvämpi osa kuin tyynyn pohja, johon käytin uuden kankaan. Pahvin sujautin tyynyn sisälle ennen sen täyttämistä. Sen tärkein tehtävä on estää ompelijaa piikittämästä itseään käteen nuppineuloja tyynyyn laittaessaan.

Vanhojen tavaroiden mukautuminen uusiin elämäntilanteisiin – eikös juuri se tee niistä arvokkaita?

Peitto isoäidinneliöistä

Helmikuussa kirjoitin virkkaavasta isoäidistäni, jolta perin kalastajalangasta virkattuja peitonpalasia. Vastapainoksi seesteiselle kalastajalankapeitolle virkkasin toisen isoäidillisen peiton, joka koostuu mistäpä muustakaan kuin isoäidin neliöistä! Oma isoäitini on tässä peitossa läsnä villalanganjämissä, joista monet on peräisin hänen lankalaatikostaan.

Peitossa on yhteensä 88 isoäidin neliötä. Jokaisessa neliössä on käytetty kahta eri väristä lankaa ja viisi ensimmäistä kierrosta on virkattu vuorotellen kummallakin langalla. Halusin tuoda muuten värikkääseen peittoon yhtenäisyyttä ja rauhallisuutta virkkaamalla jokaisen neliön viimeisen, eli kuudennen kierroksen, mustalla seiskaveikalla. Samasta syystä myös yhdistin palat toisiinsa kiintein silmukoin samaisella langalla. Paloja yhdistäessä pyrin levittämään eri värejä joka puolelle peittoa ja varoa, ettei vierekkäisissä paloissa olisi käytetty samaa lankaa.

Peitto on pehmoisen tuntunsa vuoksi ollut kovassa käytössä: Aikuiset ovat kääriytyneet siihen nauttimaan rauhallisista koti-illoista. Pikkulapsia se on pitänyt lämpimänä pulkkamäessä. Ja onpa peitto ollut myös kissojen suosiossa.

Suunnittele tehdessäsi -sukat

Mieleni teki neuloa sukat, muttei etsiä malleja tai suunnitella sellaista itse. Suuntasin lankalaatikolleni inspiraatiota etsimään ja keräsin laatikosta löytämäni pikkumytyt valkoista, keltaista, ruskeaa ja oranssia lankaa. Näistä jämistä ei riittäisi kuin kuvioihin, mutta olihan minulle jäänyt neulomastani miesten tummanharmaasta villatakista yli 100g:n jämät! Tumma harmaa sitoisi muut värit kauniisti yhteen.

Päävärini oli siis harmaa, joten enköhän aloittaisi perinteisesti neulomalla sillä 2o 2n joustinneuletta. Kymmenen kerrosta tuntui hyvältä. Mutta mitä sen jälkeen? Olen äärimmäisen suunnitelmallinen ja harkitseva ja vaikka saatankin soveltaa ja poiketa käyttämistäni ohjeista tai tekemistäni suunnitelmista, ne ovat kuitenkin aina olemassa. Täytyyhän sitä nyt edes suurin piirtein tietää, mitä on tekemässä, eikö?

Nähtävästi ei. Kävi nimittäin ilmi, että ”suurin piirteiseen” riittää tieto halutusta tuotteesta ja käytettävissä olevasta materiaalista. Kaiken muun voi tehdä fiiliksen mukaan! Keltainen tuntui alkuun hyvältä, joten aloitetaanpa varovasti yhdellä raidalla. Haluan säilyttää kuviot kevyinä, joten niihin pitää saada rikkonaisuutta, jolloin yhdestä väristä ei muodostu liian suurta yhtenäistä pinta-alaa. Neulon siis joka toisen silmukan keltaisella ja joka toisen harmaalla. Yksi rivi tuntuu orvolta, joten teenpä sille kaverin, mutta ensin harmaata väliin. Sitten tarvittaisiin taas raitaa tasapainoksi. Alkaisi olla myös aika vaihtaa väriä. 

Etenin samalla ”mikä nyt tuntuisi hyvältä” -tekniikalla koko sukan loppuun asti. Matkan varrella pelkoni lopputuloksesta hellitti ja luottamukseni tekniikan toimimiseen kasvoi, kun varresta alkoi muotoutua tasapainoinen kokonaisuus. Loppuun vielä rauhallisen tyylikäs nauhakavennus (Neulo I ja III puikolta kunnes jäljellä on 3 silmukkaa. Neulo kaksi seuraavaa silmukkaa oikein yhteen ja viimeinen silmukka oikein. Neulo II ja IV puikon alussa 1 o ja tee sen jälkeen ylivetokavennus. Neulo puikon loput silmukat normaalisti.) ja sukka on valmis!

Sukan eri tekovaiheissa minulla oli vaihtelevia mielikuvia siitä, miltä valmiit sukat tulisivat näyttämään. Mikään mielikuvista ei toteutunut. Joskus mieli ei vain halua noudattaa suunnitelmia.

Virkatut Totorot

Innostuin alun perin amigurumeista, eli pienistä virkatuista hahmoista, kun keksin niiden olevan erinomainen keino päästä eroon jämälangoista. Alkuun kaikki sujuikin ajatellusti, mutta kun amigurumien määrä kasvoi, minuun iski tarve ”kerätä koko sarja” eli tehdä kaikki samaan teemaan kuuluvat hahmot. Niinhän siinä sitten kävi, että kohta sopivan sävyisiä lankoja etsittiin erikoiskauppoja myöten. En ole pitänyt kirjaa, mutta haluan ainakin uskotella itselleni, että olen onnistunut tuhoamaan amigurumeihin vähintään yhtä monta kerää kuin olen niitä varten ostanut.

Ensimmäinen amigurumini oli pieni valkoinen olento elokuvasta Naapurini Totoro, ja se todella syntyi jämälangasta. Kaveri vaikutti yksinään niin orvolta, että sille piti pian saada seuraa elokuvan muista saman lajin otuksista. Sininen kuoma vaati jo paljon enemmän lankaa ja tiesin jämäni riittävän vain todella hyvällä onnella. Niinpä varmuuden vuoksi virkkasin ensin hännän, kädet ja korvat, koska ne ovat näkyvimpiä osia. Tuumin, että alustaa vasten olevan pohjan voi tarvittaessa tehdä toisella värillä, jos hassusti käy. Ja hassustihan siinä kävi. Mutta vain viiden kierroksen verran, eikä kukaan saa koskaan tietää!

Tein harmaan Totoron viiksikarvat mustalla langalla päällystetyillä rautalangan pätkillä. Sinisessä ja harmaassa Totorossa käytin lankana Seitsemää veljestä, valkoisesta en tiedä, vanha jämä kun oli..

Amigurumien viimeistelyssä, eli lähinnä kasaamisessa ja yksityiskohtien kirjomisessa, katson aina mallia hahmon alkuperäisestä kuvasta enkä niinkään ohjeen tekijän mallista. Käsin tehtäessä jokainen jättää tuotteeseensa väkisinkin oman ”leimansa”, joka saattaa johtaa vääristyneisiin mittasuhteisiin tms. Ilmiö korostuu, jos tehdään kopiota kopiosta. Siksi etsin käsiini aina alkuperäisen kuvan ja pyrin sen avulla kokoamaan omasta hahmostani mahdollisimman tarkan jäljitelmän.

Näiden kolmen Totoron englanninkieliset teko-ohjeet sain lataamalla ne ilmaiseksi Ravelrystä (valkoinen, sininen, harmaa). Harmaan Totoron lataussivulta löytyy linkkejä myös muunkielisiin käännöksiin, mukaan lukien suomenkieliseen! Olen tavattoman kiitollinen teille kaikille, jotka jaatte tekemiänne ohjeita meille muille harrastajille! Itse en ole päässyt harrastuksessani vielä niin pitkälle, että pystyisin luomaan omia ohjeita.