Kätyrikakku

Seitsemänvuotias toivoi syntymäpäiväkseen Kätyrit -aiheista täytekakkua. Hänen lempihahmonsa on Bob, joten oli melko helppo päätös toteuttaa Bob muotokakkuna! Työ piti tosin aloittaa etsimällä kuvia tästä itselleni täysin vieraasta Bobista..

Tein täytekakun pohjaksi perinteisen sokerikakkupohjan Pullahiiren ohjeiden mukaisesti. Riittävän korkeuden saavuttamista varten leivoin yhteensä neljä kakkupohjaa. Lisäsin kahteen kaakaojauhetta, jotta myös kakusta leikatuissa paloissa olisi ripaus veikeyttä! Kostutin kakkupohjat vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Täytteeksi päätyi päivänsankarin toiveiden mukaisesti soseutettua banaania, vadelmahilloa sekä kermavaahtoa. 

Tällainen tasapaksu ja suhteellisen matala Bob ei arvauksistani huolimatta pysynyt pystyssä ilman tukirakenteita. Laitoin tueksi neljä kakun puoleen väliin ylettyvää kakkutukea. Tukien päälle asetin kaksinkertaisen kakkupahvin, jotta ylemmän kakkupuoliskon paino jakautuisi tasaisesti tukien varaan. Pahvi on omiaan myös helpottamaan korkean kakun leikkaamista, kun kakkulapio pysähtyy aina samaan kohtaan eikä leikkaajan tarvitse arvailla, monenko kerroksen läpi on jo leikannut. 

Kakun teko jatkui pään muotoilulla ja koko komeuden päällystämisellä sokerikreemillä. Kreemin tehtävä on toimia tarttumapintana sokerimassalle, josta kakun lopullinen pinta on taiteiltu. Kädet ja jalat muotoilin riisimuromassasta, jotka päällystin niin ikään sokerimassalla. 

Tiesin yhden syntymäpäiväjuhlien kutsuvieraista olevan maidolle allerginen. Häntä ajatellen tein Bobille pienen täytekakkulahjapaketin, jossa korvasin kakun maitotuotteet kookosvoilla ja kookoskermalla.

Päivän päätteeksi Bobista oli jäljellä vain pakarat.

Neulatyynyn tuunaus

Alakoulun ensimmäisen luokan opettajani oli hurahtanut tilkkutöihin. Hänen ylitsepursuava innostuksensa valui myös oppilaisiin – tai ainakin minuun – ja päädyin ensimmäisten kouluvuosieni aikana kokeilemaan useita eri tilkkutyötekniikoita. Niistä yksinkertaisinta, ja kenties perinteisintä, edustaa 7-8-vuotiaana ompelemani nuppineulatyyny, joka koostuu neljästä samansuuruisesta neliöstä sekä taustakankaasta.

Tyyny on kulkenut mukanani jo yli 20 vuotta ja kuten kuvastakin näkyy, se ei ole säästynyt kulumiselta. Itseäni oli jo jonkin aikaa kiusannut vaalean violetit harakanvarpaat, joilla tyynyn täyttösivu oli kursittu kasaan, sekä punainen ompelulanka ja vihreä virkkauslanka, joilla on aikoinaan kekseliäästi paikattu purkautuvia saumoja. Jotain sille olisi tehtävänä. Tyyny on niin merkittävä osa omaa käsityöhistoriaani, ettei sitä noin vain voi hävittää. Minulla ei kuitenkaan ole tapana säilyttää tavaroita pelkän tunnearvon vuoksi, joten päätin tuunata vanhasta tyynyrukastani paremmin tämän päivän tarpeisiini sopivan.

Neulatyynyn nurjalta puolelta paljastui käsin tehdyt, huolelliset pistot. Kunpa ommel olisi ollut yhtä kestävä kuin mitä se oli herttainen!

Päätin tuunata tyynyn perinteisestä nuppineulatyynystä kuminauhalliseen versioon, joka kulkee kätevästi käsivarren ympärillä ja on siten aina helposti saatavilla. Vanhasta tyynystä purettujen osien lisäksi tarvitsin uuden palan kangasta, kuminauhan sekä palan pahvia. Halusin käyttää alkuperäisen tyynyn taustakankaan uuden tyynyn remmiä varten – onhan se paljon näkyvämpi osa kuin tyynyn pohja, johon käytin uuden kankaan. Pahvin sujautin tyynyn sisälle ennen sen täyttämistä. Sen tärkein tehtävä on estää ompelijaa piikittämästä itseään käteen nuppineuloja tyynyyn laittaessaan.

Vanhojen tavaroiden mukautuminen uusiin elämäntilanteisiin – eikös juuri se tee niistä arvokkaita?

Peitto isoäidinneliöistä

Helmikuussa kirjoitin virkkaavasta isoäidistäni, jolta perin kalastajalangasta virkattuja peitonpalasia. Vastapainoksi seesteiselle kalastajalankapeitolle virkkasin toisen isoäidillisen peiton, joka koostuu mistäpä muustakaan kuin isoäidin neliöistä! Oma isoäitini on tässä peitossa läsnä villalanganjämissä, joista monet on peräisin hänen lankalaatikostaan.

Peitossa on yhteensä 88 isoäidin neliötä. Jokaisessa neliössä on käytetty kahta eri väristä lankaa ja viisi ensimmäistä kierrosta on virkattu vuorotellen kummallakin langalla. Halusin tuoda muuten värikkääseen peittoon yhtenäisyyttä ja rauhallisuutta virkkaamalla jokaisen neliön viimeisen, eli kuudennen kierroksen, mustalla seiskaveikalla. Samasta syystä myös yhdistin palat toisiinsa kiintein silmukoin samaisella langalla. Paloja yhdistäessä pyrin levittämään eri värejä joka puolelle peittoa ja varoa, ettei vierekkäisissä paloissa olisi käytetty samaa lankaa.

Peitto on pehmoisen tuntunsa vuoksi ollut kovassa käytössä: Aikuiset ovat kääriytyneet siihen nauttimaan rauhallisista koti-illoista. Pikkulapsia se on pitänyt lämpimänä pulkkamäessä. Ja onpa peitto ollut myös kissojen suosiossa.

Suunnittele tehdessäsi -sukat

Mieleni teki neuloa sukat, muttei etsiä malleja tai suunnitella sellaista itse. Suuntasin lankalaatikolleni inspiraatiota etsimään ja keräsin laatikosta löytämäni pikkumytyt valkoista, keltaista, ruskeaa ja oranssia lankaa. Näistä jämistä ei riittäisi kuin kuvioihin, mutta olihan minulle jäänyt neulomastani miesten tummanharmaasta villatakista yli 100g:n jämät! Tumma harmaa sitoisi muut värit kauniisti yhteen.

Päävärini oli siis harmaa, joten enköhän aloittaisi perinteisesti neulomalla sillä 2o 2n joustinneuletta. Kymmenen kerrosta tuntui hyvältä. Mutta mitä sen jälkeen? Olen äärimmäisen suunnitelmallinen ja harkitseva ja vaikka saatankin soveltaa ja poiketa käyttämistäni ohjeista tai tekemistäni suunnitelmista, ne ovat kuitenkin aina olemassa. Täytyyhän sitä nyt edes suurin piirtein tietää, mitä on tekemässä, eikö?

Nähtävästi ei. Kävi nimittäin ilmi, että ”suurin piirteiseen” riittää tieto halutusta tuotteesta ja käytettävissä olevasta materiaalista. Kaiken muun voi tehdä fiiliksen mukaan! Keltainen tuntui alkuun hyvältä, joten aloitetaanpa varovasti yhdellä raidalla. Haluan säilyttää kuviot kevyinä, joten niihin pitää saada rikkonaisuutta, jolloin yhdestä väristä ei muodostu liian suurta yhtenäistä pinta-alaa. Neulon siis joka toisen silmukan keltaisella ja joka toisen harmaalla. Yksi rivi tuntuu orvolta, joten teenpä sille kaverin, mutta ensin harmaata väliin. Sitten tarvittaisiin taas raitaa tasapainoksi. Alkaisi olla myös aika vaihtaa väriä. 

Etenin samalla ”mikä nyt tuntuisi hyvältä” -tekniikalla koko sukan loppuun asti. Matkan varrella pelkoni lopputuloksesta hellitti ja luottamukseni tekniikan toimimiseen kasvoi, kun varresta alkoi muotoutua tasapainoinen kokonaisuus. Loppuun vielä rauhallisen tyylikäs nauhakavennus (Neulo I ja III puikolta kunnes jäljellä on 3 silmukkaa. Neulo kaksi seuraavaa silmukkaa oikein yhteen ja viimeinen silmukka oikein. Neulo II ja IV puikon alussa 1 o ja tee sen jälkeen ylivetokavennus. Neulo puikon loput silmukat normaalisti.) ja sukka on valmis!

Sukan eri tekovaiheissa minulla oli vaihtelevia mielikuvia siitä, miltä valmiit sukat tulisivat näyttämään. Mikään mielikuvista ei toteutunut. Joskus mieli ei vain halua noudattaa suunnitelmia.